Retro Trucks Lahes 2.5.2026
Veteraanikuorma-autojen ja retrorekkojen ystävät kokoontuvat jälleen tulevana lauantaina Lahden Kujalassa. Retro Trucks Lahes 2026 -tapahtuma järjestetään Raskassarjan Lahden toimipisteen pihalla 2.5.2026 kello 09.00-16.00 välisenä aikana.
Kaluston kirjoa.
Retro Trucks Lahes 2026 -tapahtuma kokoaa vanhan raudan harrastajat ja eilispäivän hyötyajoneuvojen ystävät nyt jo kymmenettä kertaa. Raskassarjan Lahden toimipisteessä Paanakadulla Kujalassa järjestettävään tapahtumaan on ilmoittautunut alun toistasataa eilispäivän hyötyajoneuvoa, joilla on kaikilla kerrottavanaan oma maukas tarinansa. Huolella entisöityjen veteraaniautojen ohella tapahtumassa on esillä edelleen työkäytössä olevia, joskin lukuisia vuosirenkaita ylleen kerryttäneitä omistajiensa silmäteriä. Vahattujen ajokkien ohella tässä tapahtumassa on esillä myös kalustoa, jossa näkyy ajan patina ja työn vaativuus. Omaa mielenkiintoista tarinaansa taasen kertovat aktiivisesta työstä pihan laitaan unohdetut ja sieltä vastikään tien päälle nostetut, latolöydöiksi nimetyt yksilöt.
Hankintoja harrasteeseen.
Harrastajien suosioon ajaneella rompetorilla myydään vain ja ainoastaan raskaaseen kalustoon liittyvää aineistoa, kuten varaosia, kirjallisuutta ja pienoismalleja. Rompetori onkin monesti yksi tärkeimmistä väylistä historiallisen ajoneuvon osapuutteiden täydentämisessä. Poikkeukselliseksi tämän rompetorin tekee sen pitäytyminen ainoastaan raskaaseen kalustoon liittyvissä artikkeleissa.
Nälkä ei yllätä.
Paikan päällä on laaja kanttiinitarjonta sisältäen niin suolaista kuin makeaakin tarjottavaa ajoneuvojen ja tarinoiden äärellä nautittavaksi. Tarjonnan perusteella keväinen lauantaipäivä sujuu joutuisasti retrorekkojen parissa.
Raskaan kaluston jälkimarkkinapalveluita laajan verkoston turvin tarjoava Raskassarja laajentaa palveluvalikoimaansa. Kesäkuun alusta alkaen Raskassarjan Lahden toimipiste toimii DAF-maahantuojan, Nordic Truckcenter Oy:n valtuuttamana DAF-huoltopisteenä.
Hollantilainen ajoneuvovalmistaja DAF on yhdessä Suomessa toimivan maahantuojansa, Nordic Truckcenter Oy:n kanssa tehnyt määrätietoista työtä markkinaosuuden kasvattamisessa. Hollantilaisvalmistajan vastikään uudistunut ajoneuvomallisto tarjoaakin monia suomalaiskäyttäjien toiveiden ja tarpeiden mukaisia ajoneuvoja myös muuta Eurooppaa raskaampien yhdistelmien vetoautoiksi.
- Kaluston ohella haluamme panostaa myös huolto- ja korjauspalveluihin, sillä myyntitavoitteiden saavuttaminen vaatii laajaa ja osaavaa jälkimarkkinaverkostoa. Vantaalla maahantuontitoimintojen yhteydessä meillä on oma monimerkkikorjaamo ja eri puolilla maata meillä on 14 paikallista huoltopistettä. Päijät-Hämeen kohdalla meillä on ollut tyhjä piste, mikä on luonnollisesti heijastunut myös myyntityöhön. Raskassarjan Lahden toimipiste asettuu liikenteellisesti oivaan paikkaan palvellen niin paikallisia käyttäjiä kuin ohikulkuliikennettäkin, taustoittaa maajohtaja Sampsa Rouhiainen Nordic Truckcenter Oy:stä.
Rouhiaisen mukaan panostukset jälkimarkkinaverkostoon näkyvät myyntityössä ja eritoten rekisteritilastoissa verrattain pitkillä viiveillä. Maajohtaja on kuitenkin luottavainen yhteistyön vaikutuksiin pitkällä aikajänteellä. Lempäälässä DAF-myynnin parissa lähes viiden vuoden ajan toiminut automyyjä Mika Onnela vahvistaa maajohtajan näkemyksen.
- Myyntityö alkoi Pirkanmaalla lähes tyhjästä, mutta palveluhenkisten huoltopisteiden ansiosta monet autoilijat ovat kokeilleet DAF-kuorma-autoja, jotka ovat lopulta vakuuttaneet käyttäjät ominaisuuksillaan, kertoo Onnela kokemuksiaan jälkimarkkinaverkoston merkityksestä myyntityölle.
Raskassarjan korjaamoliiketoimintajohtaja Oskari Hentilä katsoo luottavaisesti alkavaan yhteistyöhön, jossa Nordic Truckcenter Oy saa verkostoonsa osaavan ja ketterän kumppanin.
- DAF on meille tuttu merkki jo vuosien takaa, joten tuote ja ihmiset organisaatiossa ovat meille entuudestaan tuttuja. Toiminta valtuutettuna huoltopisteenä vaatii meiltä investointeja testereihin ja asentajien sekä työnjohdon koulutukseen. Osaamisen ohella Lahden toimipisteeseen tuodaan myös perusvaraosat kattava varaosavarasto, jonka ohella voimme nojata maahantuojan perusvarastoon Vantaalla, summaa Hentilä tulevaa yhteistyötä.
Ajoneuvolalla eletään nyt historiallisen suurta murroskautta erityisesti käyttövoimien osalta. Raskassarja haluaa perinteikkäänä raskaan kaluston jälkimarkkinapalveluiden tuottajana olla etulinjassa liikenteen sähköistymiseen liittyvissä asioissa ja Hentilä uskoo, että nyt alkava yhteistyö tuo Raskassarjalle laajemminkin osaamista uudesta kalustosta.
Raskassarja Lahti jatkaa toimintaansa monimerkkikorjaamona, mutta korjaamoliiketoimintajohtajan mukaan yritys haluaa laajentaa osaamistaan ja asiakaspalvelukykyään myös DAF-kaluston kohdalla. Autojen ohella modernissa korjaamossa on viime vuosien aikana vahvistettu osaamista erityisesti päällirakenteiden osalta.
- Meillä on nykyisellään lähes kaikkien markkinoilla olevien kappaletavara- ja puutavaranostureiden sekä takalaitanostimien edustus. Myös katsastukset onnistuvat meidän viisi vuotta sitten valmistuneissa tiloissa Lahden Kujalassa, jatkaa Hentilä, jonka mukaan Raskassarjan tavoitteena on tarjota asiakkaille kaikki tarvittavat jälkimarkkinapalvelut yhden oven takaa.
- Uusien edustusten ja toiminnan kehittymisen kautta olemme voineet vahvistaa organisaatiotamme muun muassa asentajien määrää kasvattamalla. Tämän ansiosta voimme tarjota palveluita kahdessa vuorossa laajoilla aukioloajoilla, päättää Hentilä.

DAF-kuorma-autoja Suomessa maahantuovan ja markkinoivan yksityisomisteisen Nordic Truckcenter Oy:n maajohtaja Sampsa Rouhiainen ja Raskassarjan korjaamoliiketoimintajohtaja Oskari Hentilä katsovat luottavaisesti tiivistyvään yhteistyöhön. Raskassarjan Lahden toimipiste aloittaa kesäkuun alusta alkaen valtuutettuna DAF-huoltopisteenä.

Nordic Truckcenter Oy:n myyjänä toimivan Mika Onnelan mukaan Lahden huoltopiste antaa myyntityölle uusia mahdollisuuksia. Onnelan mukaan paikallisen huoltopisteen merkitys on automyynnin näkökulmasta varsin tärkeä.
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Sampsa Rouhiainen
Maajohtaja
Nordic Truckcenter Oy
040 733 5909
sampsa.rouhiainen@nordictruckcenter.com
Oskari Hentilä
Korjaamoliiketoimintajohtaja
Raskassarja
040 719 6256
oskari.hentila@raskassarja.fi
Valikoimissamme on laajalti erilaisia pesuaineita vaativaan ammattikäyttöön.
Vuosien testaamisen tuloksena olemme saaneet kustannustehokkaat hinnat, tinkimättä laadukkaasta tuotteesta.
Saatavilla verkkokaupastamme raskassarja247.fi tai kaikista toimipisteistämme.
Joko sinä olet käyttänyt pesuaineitamme?
Haemme Lahden varaosamyyntiin osaavaa ja asiakaslähtöistä raskaan kaluston varaosamyyjää vahvistamaan Raskassarjan ammattilaisten tiimiä. Tässä tehtävässä olet tärkeässä roolissa varmistamassa, että asiakkaidemme kalusto pysyy liikkeessä ja arki rullaa ilman turhia seisokkeja.
Tehtävässä vastaat raskaan kaluston varaosien myynnistä sekä asiakaspalvelusta myymälässä. Työ on monipuolista ja vaatii sekä teknistä ymmärrystä että aitoa halua palvella asiakkaita laadukkaasti.
Hakuaika päättyy 30.4.2026. Käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana ja paikka täytetään sopivan henkilön löydyttyä. Työt alkavat sopimuksen mukaan.
Lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi ja CV:si palkkatoiveineen sähköpostitse.
Lisätietoja tehtävästä:
Arto Mäenpää
Myyntipäällikkö
📞 045 350 6334
✉️ arto.maenpaa@raskassarja.fi
Raskassarja Lahden korjaamo palvelee kevään aikana muutamina päivinä poikkeuksellisilla aukioloajoilla.
Raskassarja Lahti – korjaamo
Paanakatu 2, 15150 Lahti
Puhelin: 044 510 4427
Sähköposti: korjaamo.lahti@raskassarja.fi
Raskassarjan tapahtumakausi käynnistyy vajaassa parissa viikossa, kun olemme historian ensimmäistä kertaa trailerilla mukana Mansen Mörinät -tapahtumassa.
Löydät Raskassarjan Lempäälästä JP Truck Tuningin pihasta.
Lempäälän Marjamäki
Ruokosmetsänkatu 13 B, 37550 Lempäälä
Tapahtumassa on nähtävää taatusti koko perheelle, ja samalla pääset tutustumaan Raskassarjan toimintaan. Paikalla ovat myös Raskassarjan rautaiset ammattilaiset esittelemässä palvelujamme ja vastaamassa kysymyksiin.
Tervetuloa poikkeamaan!
Toivotamme kaikille oikein mukavaa pääsiäisviikkoa! 🐣
Palvelemme pääsiäisviikolla normaalisti kaikissa toimipisteissämme. Pyhäpäivistä johtuen aukioloajoissa on kuitenkin seuraavat poikkeukset:
Poikkeavat aukioloajat:
Pyydämme huomioimaan poikkeukset varaosahankintoja ja korjaamolla asiointia suunniteltaessa.
Vuonna 1976 Lahdessa sai alkunsa tarina, josta kasvoi merkittävä osa suomalaista raskaan kaluston varaosa- ja korjaamohistoriaa. Originatorin matka alkoi pienesti, mutta rohkeasti – aloitteen tekijänä, kuten nimi lupasi.
Viiden vuosikymmenen aikana Originator ehti kasvaa, kehittyä ja olla mukana rakentamassa sitä vahvaa osaamista ja palvelukulttuuria, jolle Raskassarja tänä päivänä nojaa. Perheyrityksenä syntynyt toiminta, sukupolvenvaihdokset ja pitkäjänteinen tekeminen ovat jättäneet pysyvän jäljen niin asiakkaisiin kuin koko alaan.
Raskassarjalla on vahvat juuret: omistajien, yrittäjien ja heidän yritystensä historia ulottuu vuosikymmenten taakse. Se näkyy yhä arjessa – tekemisen meiningissä, palvelussa ja tavassa kohdata asiakkaat.
Nyt on aika juhlia tätä yhteistä taivalta 💙
Keskiviikkona 1.4.2026 tarjoamme Originatorin 50-vuotisjuhlan kunniaksi kakkukahvit kaikissa Raskassarjan toimipisteissä klo 9.00 alkaen – niin kauan kuin kakkua riittää.
Tervetuloa juhlimaan kanssamme menneitä, nykyhetkeä ja tulevaa!
Kesä 2026 tuo tullessaan jälleen Raskassarjan messukiertueen. Raskassarjan messurekka kiertää tuttuun tapaan ympäri Suomen ja on mukana useissa alan isoimmissa ja odotetuimmissa tapahtumissa.
Kevään ja kesän aikana pääset tutustumaan Raskassarjan toimintaan, tuotteisiin ja ajankohtaisiin kuulumisiin paikan päällä eri puolilla Suomea. Messurekalla on tavattavissa tuttuja kasvoja ja asiantuntijoita – tule juttelemaan ja moikkaamaan!
Merkitse tapahtumat kalenteriin ja nähdään tien päällä kesällä 2026.
Kiitos valtavasta kiinnostuksesta Logistiikan Rekryä kohtaan! Paikka on täytetty jo ennen hakuajan päättymistä.
REKRY JYVÄSKYLÄ - LOGISTIIKKATYÖNTEKIJÄ
Etsimme järjestelmällistä ja tarkkaa logistiikkatyöntekijää Jyväskylän logistiikkakeskukseen vakituiseen ja kokoaikaiseen työsuhteeseen.
Tässä tehtävässä pääset työskentelemään monipuolisten logistiikkatehtävien parissa motivoituneen tiimin kanssa. Työtehtäviisi kuuluvat muun muassa tavaran vastaanotto, hyllyttäminen, tuotteiden keräily, tilausten pakkaaminen sekä lähettäminen ja inventointi. Työ on pääsääntöisesti kaksivuorotyötä, johon sisältyy myös lauantaivuoroja.
Mitä toivomme sinulta:
Aiempi työkokemus vastaavista tehtävistä, hyvistä IT-taidoista sekä trukilla ajamisesta katsotaan eduksi, mutta asenne sekä halu oppia uutta ratkaisee!
Mitä tarjoamme sinulle:
Hakuaika 12.3.2026 asti. Käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana ja paikka täytetään heti sopivan henkilön löytyessä.
Lisätietoja sekä vapaamuotoiset hakemukset
Milla Viik
Logistiikkavastaava
0400 288 738
milla.viik@raskassarja.fi
Raskassarja Jyväskylä
Kuormaajantie 6, 40320 Jyväskylä