Varastoissa yhä tavaraa

Kuorma-autovalmistajien komponenttipula ei ole vaikuttanut vapaaseen varaosakauppaan.

Myös Liedon Pekantille saatiin myyntiin käsidesiä. Se on samaa merkkiä, jota Ison-Britannian terveydenhuolto käyttää. No-Germs tarkoittaa suomeksi ”ei basilleja”.

Maaliskuussa raskaan puolen ajoneuvovalmistajat kuten Daimler, Renault, Scania ja Volvo kertoivat sulkevansa tehtaitaan. Syynä oli korona, joka aiheutti muun muassa pulaa komponenteista. Vapaa varaosakauppa ei kuitenkaan ole kärsinyt komponenttien puutteesta. Ainakin Raskassarja-ketjuun kuuluvissa liikkeissä riitti maaliskuussa tavaraa ja liikkeet olivat normaalisti auki.
– Meillä on itsellä isot varastot. Lisäksi eurooppalaiset päämiehet ovat yksi toisensa jälkeen ilmoittaneet, että ovat töissä ja tavaraa riittää, Tarvike-Ahola Oy:n toimitusjohtaja Marko Turunen kertoo.
Joissakin tapauksissa Euroopasta tulevien varaosien matka on kuitenkin kestänyt päivän tai pari normaalia kauemmin.

Saksalainen varaosavalmistaja Diesel Technic Group (DT) vahvistaa Turusen käsitystä raskaan liikenteen varaosalogistiikan toimivuudesta.
– Tällä hetkellä emme koe, että COVID-19 olisi vaikeuttanut tuotteidemme saatavuutta. Itse asiassa molemmat päälogistiikkakeskuksemme Saksassa ja seitsemän kansainvälistä tukivarastoa hyötyvät siitä, että tuotteita on hyvin saatavilla, Diesel Technic Groupin viestintäjohtaja Greta Becker kertoo.
DT:n tehtaat ovat pyörineet ainakin toistaiseksi täydellä teholla. Useita muutoksia on tehty, jotta työntekijöiden terveys ei vaarantuisi.
– Haluamme kiittää kaikkia kuljetusalalla toimivia. On heidän ansiotaan, että arki Saksassa yhä pyörii. On meidän tehtävämme valmistaa raskaalle liikenteelle toimivat varaosat, jotta yritystoiminta jatkuu, Becker lisää.

Toisista tuotteista on kuitenkin Suomessakin ollut pulaa. Kasvaneiden hygieniavaatimusten vuoksi käsidesit loppuivat elintarvikekaupan puolella nopeasti maaliskuussa. Isotkin myymäläketjut joutuivat myöntämään, etteivät ne pysty toimittamaan niitä lisää.
Samoihin aikoihin Kauhajoella, Varaosalinnan Oy:n huolto ja varaosaliikkeessä nostettiin pahvilaatikollinen puolen litran käsidesipulloja myyntiin.
– Ei täällä tilanne paljon ole poikennut tavallisesta. Tietysti liikkeessä on tehty normaalit varotoimenpiteet, kuten pidetty etäisyyttä ja laitettu varoituskylttejä, Varaosalinnan toimitusjohtaja Timo Linna kertoo.
Varaosalinna kuuluu Raskassarja-ketjun lisäksi Fixus-ketjuun. Yritys toimii myös raskaan kaluston varaosien maahantuojana.
– Jotkut tukkurit ovat valittaneet, että Kiinasta kontit eivät liiku. Se liikenne koskee henkilöautopuolta, sillä raskaalta puolelta meille ei oikein tule Kiinasta mitään. Raskaan puolen tukkureilla on hyviä tukivarastoja, Linna pohtii.

Raskassarja-ketjun liikkeissä on riittänyt tavaraa. Asiakkaiden kulku myymälästä korjaamon puolelle kiellettiin esimerkiksi Liedon Pekantilla.

Italiassa on kuitenkin jouduttu sulkemaan useita tehtaita. Yhdellä osa-alueella vaikutukset tuntuivat Pohjanmaallekin asti. Varaosalinnan huoltoon nimittäin odotettiin uutta nosturia Italiasta, mutta tehtaan sulkemisen johdosta sen saaminen lykkääntyi ainakin parilla kuukaudella.

Myös Torniossa sijaitseva Osa-Ratas Oy on toiminut normaalisti. Suurimpana muutoksena pohjoisessa oli Ruotsin ja Suomen välisen rajan sulkeminen.
– Liikenne kulkee normaalista, vaikka kaikki pysäytetään. Viemme Ruotsin puolelle päivittäin varaosia. Olen kirjoittanut pakettiauton kuljettajalle lupalapun, mikä helpottaa rajanylitystä, Raskassarja-ketjuun kuuluvan Osa-Rattaan Tomi Konola kertoo.
Tavarat toimitetaan Suomen Tornion Matkahuoltoon, joka sijaitsee Ruotsin puolella.

Teksti ja kuvat Sari Järvinen