Uudisrakentaminen jatkuu, mutta voi viivästyä

Betonipumppuautoille riittää ajoja uusimman raportin mukaan.

Rakennushankkeiden aloituksia siirtynee normaalivuotta enemmän tulevaisuuteen, RPT Byggfaktan arvion mukaan ehkä jopa 600 miljoonan euron edestä. Kuva: Jaana Ahti-Virtanen

RPT Byggfaktan seurannassa olevien rakennusprojektien aloitusten arvo on tämän vuoden viimeisellä neljänneksellä 23 % suurempi kuin vastaavana aikana vuonna 2019.
– Kasvusta vastaavat uudisrakentaminen ja yksityiset rakennuttajat. Korjausrakentamisessa ja julkisten rakennuttajien hankkeissa on vähennystä sekä hankkeiden arvossa että hankkeiden määrässä verrattuna vuoden 2019 vastaavaan ajankohtaan. Korjausrakentamisen vähentyminen on pieni yllätys, sillä Suomessa on tutkitusti paljon korjausvelkaa. Ehkä koronasyistä korjaushankkeiden aloituspäätöksiä on jätetty tekemättä esimerkiksi taloyhtiöissä, RPT Byggfakta Oy:n toimitusjohtaja Sampsa Seppälä sanoo.

RPT Byggfaktan raporttia varten keräämän tiedon mukaan nyt alkaviksi suunniteltujen asunto-, teollisuus-, liike-, toimisto- ja koulurakennushankkeiden arvo on suurempi kuin vastaavana aikana vuonna 2019.
– Asuntotuotannon arvo näyttää kasvavan jopa 23 % verrattuna vuoden takaisiin aloituksiin. Näiden hankkeiden aloituksia siirtynee kuitenkin normaalivuotta enemmän tulevaisuuteen, arviomme mukaan ehkä jopa 600 miljoonan euron edestä. Jos näin käy, vuoden neljännen neljänneksen rakennusaloitusten arvo kasvaa vain prosentin edellisvuoden vastaavaan aikaan verrattuna, Sampsa Seppälä sanoo.

Maakunnittain tarkasteltuna rakentamisen aloitusten arvo nousee neljännellä vuosineljänneksellä 12:ssa ja laskee kuudessa maakunnassa. Suurilta näyttävät muutokset suuntaan tai toiseen johtuvat usein yksittäisistä suurista hankkeista, joille ei löydy vastinetta vertailuvuonna.

Nousijat:
Kymenlaakso (+950 %),
Kanta-Häme (+178 %),
Pohjois-Karjala (+168 %),
Lappi (+130 %),
Pirkanmaa (+94 %),
Keski-Suomi (+32 %),
Pohjanmaa (+31 %),
Pohjois-Savo (+30 %),
Pohjois-Pohjanmaa (+19 %),
Uusimaa (+16 %),
Keski-Pohjanmaa (+5 %)
Satakunta (+3 %).

Laskijat:

Kainuu (-88 %),
Etelä-Savo (-58 %),
Etelä-Pohjanmaa (-50 %),
Etelä-Karjala (-25 %),
Päijät-Häme (-17 %),
Varsinais-Suomi (-9 %).

Vuoden kaikkien neljän RPT Byggfakta Oy:n tuottaman trendiraportin perusteella rakennushankkeiden aloitusten arvo on koko tänä vuonna 6–10 % pienempi kuin vuonna 2019.

Trendiraporttien tiedot perustuvat RPT Byggfaktan tutkijoiden monesta lähteestä keräämiin ja jatkuvasti päivittyviin tietoihin Suomen rakennushankkeista. Kerätystä datasta muodostuu RPT SMART, Pohjoismaiden suurin rakennusalan tietopalvelu, jossa on 12 000 seurattavaa hanketta ja 6000 uutta hanketta vuosittain.

Rakennusalan trendit Q4 -raportti perustuu tietoihin, jotka RPT Byggfakta Oy:n tutkijat ovat saaneet rakennushankkeiden päättäjiltä viimeistään 23.9.2020. Rakennus- ja kiinteistöalan datapalveluja tarjoava RPT Byggfakta Oy on julkaissut vuoden viimeisen neljänneksen rakennusaloituksia koskevan Rakennusalan trendit Q4 -raporttinsa.