Suzuki Jimny tulee takaisin pakettiautona

Pakokaasusääntöjen kanssa taistellut Suzuki Jimny pyrkii takaisin Euroopan markkinoille.

Nykyinen Suzuki Jimnyn neljäs sukupolvi esiteltiin kaksi vuotta sitten Euroopassa ja Suomessa. Tehdas ei pystynyt valmistamaan autoja läheskään niin paljon kuin eurooppalaiset olisivat halunneet.  Jimnyä joutui odottamaan pitkään.

Euroopassa henkilöautojen päästömääräykset ovat kiristyneet nopeaan tahtiin, mikä johti Jimnyn myynnin lopettamiseen. Maasturin kulutus ja hiilidioksidipäästöt aiheuttivat Suzukille vaikeuksia EU:n määräämän päästörajan alittamisessa.

Suzuki Jimny tulee nyt kuitenkin takaisin kaksipaikkaisena pakettiautona ja samalla luokkansa halvimpana nelivetoisena. Varusteiltaan ja olemukseltaan Jimny LCV sopii maastoajoon.

 

Huhtikuussa tuli kuluneeksi puoli vuosisataa siitä, kun Suzuki esitteli ensimmäisen Jimnyn. Suzuki Jimnyä on myyty lähes kahdessasadassa maassa yli kolme miljoonaa kappaletta

Aitojen maastoautojen tapaan Jimnyssä on tikapuurunko, johon kori on kiinnitetty. Rakenteen jäykkyyttä lisättiin neljänteen sukupolveen siirryttäessä, mikä paransi auton ajettavuutta niin maantiellä kuin maastossa. Jälkimmäisessä on apua myös siitä, että sekä edessä että takana on jäykkä akseli. Maasturissa pitää olla myös alennusvaihteisto, jollainen Jimnystä toki löytyy.

Edellisten Jimny-sukupolvien tapaan myös nykyinen on suunniteltu alusta alkaen ammattilaisille työkäyttöön ja maastoajoa harrastaville.

Sukupolvenvaihdoksessa Jimnyn moottori kasvoi 1,5-litraiseksi ja se kehittää 75 kilowattia (102 hv). Viisivaihteista käsivalintaista vaihteistoa on valmistajan mukaan helppo käyttää ja normaalisti Jimny on polttoaineen säästämiseksi takavetoinen. Talvella ja vähän pahemmassa maastossa voi kytkeä päälle nelivedon ja todella vaikeissa paikoissa hitaan nelivedon.

Ohjaamo on suunniteltu niin, että lähes kaikkia hallintalaitteita ja katkaisimia voi käyttää vaikka rukkaset kädessä. Niin ohjaamossa kuin tavaratilassa on otettu myös huomioon se, että ne on helppo puhdistaa.

Uusi Jimny LCV on kaksipaikkainen pakettiauto, jonka muutoksissa on keskitytty tavarankuljetukseen. Tavaratilassa on tasainen lattia ja se on 863 litran kokoinen. Tavaratilan ja ohjaamon välillä on metallinen verkkoväliseinä varmistamassa, etteivät kuljettavat tavarat aiheuta jarrutuksissa tai törmäyksissä vaaraa edessä istuville.

Verkkoväliseinän ja kuorman kiinnityspisteiden lisäksi myös ohjaamossa on paljon turvallisuutta lisääviä varusteita, jotka ovat pakettiautoissa harvinaisia. Sellaisia ovat kuljettajan tehtävää helpottavat kaukovaloavustin, jalankulkijatunnistuksella varustettu hätäjarrutusjärjestelmä, kaistavahti, liikennemerkkien tunnistusjärjestelmä sekä kuljettajan vireystilan valvontajärjestelmä.

Jimny LCV tuo mukanaan myös eCall-hätäpuhelutoiminnon. Mikäli Jimnyyn törmätään sivulta, se pyörähtää pystyakselin suhteen tai turvatyynyt laukeavat, auto ottaa automaattisesti yhteyttä hätäpuhelinkeskukseen. Lisäksi yhteys saadaan tarvittaessa painamalla katossa olevaa SOS-nappia.

Uusi Suzuki Jimny LCV maksaa 28 990 euroa ja sen ennakkomyynti alkaa syyskuun 14. päivänä. Ensimmäiset autot saapuvat Suomeen maaliskuussa 2021.

Lähde: Suzuki Motor Finland Oy