Suomen suurin työpaikka

05.03.2021

Mahdollisuuksien metsä -kampanja kannustaa yläkoululaisia metsäalalle.

Metsäteollisuuden uravaihtoehtoja esittelevä Mahdollisuuksien metsä -koulukampanja tavoittaa yläkoululaisia laajasti myös poikkeusaikana. Maaliskuussa järjestettävään kampanjaan on ilmoittautunut mukaan noin 350 koulua kaikkialla Suomessa, ja tällä kertaa metsäalan koululähettiläät vierailevat kouluissa etäyhteyksin.

Oppitunnin lisäksi koululle jää vierailulta tuotesalkku, joka esittelee metsäteollisuuden tuttuja ja uudempia tuotteita.

Metsäteollisuuden yhteisen Mahdollisuuksien metsä -koulukampanjan tavoitteena on lisätä alan tunnettuutta yläkoululaisten keskuudessa. Kevään aikana toteutettavassa kampanjassa metsäalan ammattilaiset kertovat 8.-luokkalaisille alan opiskelu- ja työmahdollisuuksista, vastuullisuudesta sekä puusta valmistettavista tuotteista. Tällä kertaa kampanjassa on ensi kertaa mukana myös lukioita, joissa vierailee alan korkeakouluopiskelijoita.

Tuore kysely osoittaa, että metsätiedolle on aiempaa enemmän tarvetta. Peräti 40 prosenttia kyselyyn vastanneista nuorista uskoo käyttävänsä puupohjaisia tuotteita vain viikoittain tai harvemmin, vaikka enemmistö suomalaisista käyttää puutuotteita hygieniatuotteista huonekaluihin ja ruokapakkauksiin joka päivä.

Kouluissa käyvät lähettiläät työskentelevät metsäalalla hyvin erilaisissa tehtävissä tehdastuotannosta ylimpään johtoon.

Metsäteollisuus työllistää Suomessa suoraan noin 42 000 työntekijää, joista neljännes eläköityy seuraavan kymmenen vuoden aikana. Eläköitymisten lisäksi investoinnit ja metsäteollisuuden uudistuminen lisäävät osaavan työvoiman tarvetta.

Vuodesta 2013 järjestetyn Mahdollisuuksien metsä -kampanjan toteuttavat Suomen Metsäyhdistys, Puujalostusinsinöörit, Corex, DS Smith Packaging Finland Oy, Koskisen Oy, Metsä Group, Pölkky Oy, Sappi Finland Oy, Stora Enso Oyj, Tervakoski Oy, Tornator Oyj, UPM Kymmene Oyj ja Versowood Oy. Kampanjaa koordinoi Metsäteollisuus ry.

Lähde: STT