Suomen pisin tunneli avattiin liikenteelle 15.11.

Kustannusarvioltaan 180 miljoonan euron ja noin 2,3 kilometrin pituinen Rantatunneli on nyt Tampereella auki.

Tunneleiden välillä on yhdyskäytäviä noin 150 metrin välein. Lisäksi tunnelissa on yksi ajoneuvojen mentävä yhdyskäytävä pelastus- ja huoltoajoa varten. Kuva: Lemminkäinen

Tunneleiden välillä on yhdyskäytäviä noin 150 metrin välein. Lisäksi tunnelissa on yksi ajoneuvojen mentävä yhdyskäytävä pelastus- ja huoltoajoa varten. Kuva: Lemminkäinen

Rantatunnelin liikenteelle avaaminen tapahtui vaiheittain ja kesti useita tunteja. Samassa yhteydessä liikennejärjestelyt muuttuivat Santalahdessa, Naistenlahdessa sekä Mustalahden, Tampellan Esplanadin pohjoisosan ja Naistenlahden välisellä valtatieosuudella.
Tunnelin avautuessa hankkeen kokonaisvalmiusaste on 95 prosenttia. Työt jatkuvat Naistenlahdessa vielä noin vuoden avaamisen jälkeen. Ensimmäiseksi puretaan Naistenlahden voimalaitoksen ja sataman kohdalla oleva silta.  Sen jälkeen alkavat avolouhinnat ja maanrakennustyöt. Vuoden aikana rakennetaan Naistenlahden eritasoliittymän pohjoisosat, valtatien pohjoinen ajorata voimalaitoksen kohdalta itään päin sekä katuyhteydet Ranta-Tampellaan, satamaan ja voimalaitokselle.

Kun saavut tunneliin tai ajat tunnelissa

  • Kummassakin tunnelissa on yksisuuntainen liikenne, ja nopeusrajoitus on 60km/h.
  • Jalankulku, pyöräily ja hitaiden ajoneuvojen liikkuminen tunnelissa ovat kiellettyjä.
  • Tarkista, että ajovalot ovat päällä. U-käännös, peruuttaminen, pysäyttäminen ja tyhjäkäynti on kielletty tunnelissa.
  • Ota aurinkolasit pois.
  • Kuuntele radiotaajuutta, joka on ilmoitettu liikennemerkeissä.
  • Noudata ajokaistakohtaisia opasteita, sekä muita liikennevaloja ja -merkkejä.
  • Älä ohita, jos liikenne tunneliputkessa on kaksisuuntaista ja käytettävissä on vain yksi kaista ajosuuntaan.
  • Pidä turvallinen välimatka edessä ajavaan.
  • Kuorma-autolla ohittaminen on kielletty tunnelissa.

Liikenteelle avattua tunnelia operoi ja valvoo Liikenneviraston Tieliikennekeskus. Tunnelin hoidosta ja ylläpidosta vastaa Pirkanmaan ELY-keskus. Liikenteelle luovutettujen katuosuuksien hoidosta ja ylläpidosta vastaa Tampereen kaupunki.