Suomen ensimmäinen Volvo FH XXL -ohjaamo

18.05.2020

Suomen ensimmäinen Volvo FH XXL -ohjaamo

MJS Truckingin Mika Simo ehti hakea tilavan Volvon Göteborgista juuri ennen koronaa.

Mika Simo perusti MJS Truckingin 2012. Alkuun ajot olivat irtoperäliikennettä. Viitisen vuotta sitten ajot vaihtuivat säiliömerikonttikuljetuksiin. Yhden miehen ja yhden auton kuljetusyrityksenä Mika ajaa autollaan Suomea ristiin rastiin, ja hytissä tulee vietettyä keskimäärin kolme yötä viikossa.

– Muistan, että olin kuullut Volvon uudesta XXL-ohjaamosta. Vietän todella paljon aikaa ohjaamossa, joten tilaa ei ole koskaan liikaa. Kun kuulin, että tämä olisi sitten myös Suomen ensimmäinen Volvo XXL FH, päätös oli siinä, Mika Simo kertoo.

Volvo on Mikan ensimmäinen. Autohankinnan tullessa ajankohtaiseksi toinen Keravalla toimiva kuljetusyrittäjä vinkkasi, että kannattaisi kysyä tarjousta Volvostakin. Jotain massasta tai tavanomaisesta erottuvaa Mika on aina halunnut autoltaan, ja uudesta XXL FH:sta voisi takuulla saada edukseen erottuvan auton.

Globetrotter XXL-ohjaamo Volvo FH ja FH16 -malleihin on Volvo Trucksin tilavin ja mukavin ohjaamo, XL –ohjaamosta laajennettu versio. XXL-hyttiin mahtuu myös enemmän kuljettajan tavaroita. Suomessa viime vuonna uudistunut pidemmät yhdistelmät salliva lainsäädäntömuutos mahdollistaa XXL-ohjaamon käytön lähes kaikissa vetoautokuljetustehtävissä.

– Päätös uudesta Volvosta muhi jonkin aikaa. Volvo Truck Center Vantaan myyjä Janne Pelttari soitti sopivalla hetkellä ja tarjosi Volvoa koeajoon Volvo Truck Rentalin vuokra-autorivistä. Sillä työkeikalla Volvo tuntui heti omalta, Mika kertoo.

Yksi todella tärkeä autovalinnan kriteeri MJS Truckingin Mikalle oli Volvon polttoainetaloudellisuus.

– Uusi Turbo Compound -moottori, olin kuullut siitä. Kaikki kehuvat, että se menee paljon vähemmällä kuin aikaisemmat. Polttoaineessa pystyy tinkimään, se on tärkeä juttu yritykselleni.

Uuden FH:n hakumatka oli juuri ennen pandemiaa. Menomatkalla lennot ehtivät vaihtua kolme kertaa, mutta Mika pääsi vaimonsa kanssa Göteborgiin lopulta viimeisellä lennolla. Seuraavana aamuna hotellilta suunnattiin tehdasvierailulle sekä historialliselle Volvo-museolle.

– Kun pääsi ajamaan FH:n tehtaalta kotiin, uuteen autoon sai heti ajotuntumaa. Ajo Volvolla tuntui hyvältä – onhan se hienoa päästä ajamaan autolla itse heti alusta asti, Mika sanoo.

Paluukin meinasi mennä koronan edetessä jännäksi, mutta lopulta Suomeen päästiin Kapellskäristä Turkuun.

– Autonhakureissulla koronan takia matkaan tuli monenmoista mutkaa. Mutta iso kiitos matkajärjestelyistä Volvo Truck Centerin myyntikoordinaattori Jukka Virtaselle, joka hoiti reissun käytännön kiemurat niin, että itse pystyi vaan nauttimaan matkasta ja keskittymään uuteen Volvoon, Mika sanoo.

Turusta autolla matkattiin suoraan Keravalle MMR Metallirakenne Oy:lle rakennettavaksi.  MMR Metallirakenne Oy:llä Kauko Böökin johdolla autoon tehtiin ja maalattiin kävelytaso, muutamia hytin osia sekä vanteet maalattiin, sivuhelmat asennettiin ja maalattiin, letkutelinelevyyn leikattiin XXL-logo jne.

Kattovalorauta tilattiin RST Steeliltä, kuten myös lisävalopaneli sekä äärivalot.

MJS Trucking Volvo FH Globetrotter XXL

  • FH 6×2 vetoauto, takateli, ilmajousitus
  • Kokonaisyhdistelmämassa 68 t
  • Erikoiskorkea makuuohjaamo FH (Globetrotter XXL)
  • Akseliväli 3400 mm
  • Teliakseli, kiinteä paripyörä
  • Moottori, 13-litraa, Euro6 Turbo Compound 500hv / 2800Nm
  • Moottorijarru VEB+
  • I-Shift 12 vaihdetta, 2800 Nm
  • Taka-akseli, 13t, akselivälitys, GCW 70000kg
  • Välityssuhde 2.47
  • I-See vakionopeudensäädin – karttapohjainen (5v sopimus)
  • Luxus nahka-tekstiiliverhoilu

 

  • Globetrotter XXL -ohjaamon saa Volvo FH ja FH16 6×2 ja 6×4 vetoautoihin.
  • Volvon Globetrotter XXL -ohjaamo tuli Suomen myyntivalikoimaan 2019.
  • Takaseinää on siirretty 25cm taaksepäin ja C-pilareita muokattu.
  • Uusi ohjaamo painaa 145 kiloa enemmän kuin XL-ohjaamo.
  • Globetrotter XXL:n alavuode on 25 cm leveämpi ja 13 cm pitempi kuin edeltäjänsä.
  • Globetrotter XXL -ohjaamon patjan jokaisen yksittäisen jousen päällä on erillinen tyyny, mikä takaa parhaan mahdollisen nukkumismukavuuden.
  • Sängyn alla olevat säilytyslokerot tuovat 50 litraa ylimääräistä säilytystilaa. Säilytystilat ovat helposti ulottuvilla sekä ohjaamon sisä- että ulkokautta.
  • Globetrotter XXL -ohjaamo on 250 mm pidempi