Suomen ensimmäinen etävalvontakeskus valvoo kahta robottibussien reittiä Tampereella

06.06.2023

Tampereella kahdella bussireitillä liikennöivien sähkötoimisten robottibussien toimintoja valvotaan Suomen ensimmäisestä etävalvontakeskuksesta. Toiminta käynnistyi kevään aikana. EasyMile- ja Auvetech-merkkisillä robottibusseilla ajetaan Hervannan kaupunginosassa, ja niissä on mukana turvakuljettaja. Tulevaisuudessa pyritään kuitenkin täysin autonomiseen liikenteeseen eli robottibussin toimintoja ohjattaisiin kokonaan etänä.

– Näin aluksi valvomotyöntekijät tukevat turvakuljettajan toimintaa. On tarkoitus etenkin tunnistaa niitä vaatimuksia, joita täydelliseen automaatioon siirtyminen edellyttäisi. Eli haetaan kokemuksia onnettomuus- ja häiriötilanteiden varalle, kertoo valvomotekniikasta vastaavan Remoted Oy:n toimitusjohtaja Tatu Nieminen.

Häiriötilanteita tulee esimerkiksi, jos talvella kadulle on jätetty aurauksen yhteydessä lumikasoja tai jollekin bussipysäkille on ilmestynyt este, kuten siihen väliaikaisesti luvatta jätetty perävaunu. Tällöin robottibussi pysähtyy, ja se pitää ohjata esteen ohi. Toistaiseksi sen tekee turvakuljettaja manuaalisesti, mutta jatkossa toimenpide hoituu etävalvontakeskuksesta.

Tampereella tehdään ahkerasti työtä autonomisen liikenteen edistämiseksi. Robottibussien etävalvontahankkeen takana ovat muun muassa Remoted Oy:n toimitusjohtaja Tatu Nieminen (vas.), VTT:n tiiminvetäjä Matti Kutila ja Business Tampereen ohjelmajohtaja Markku Niemi.

– On arvioitu, että ensi vuoden lopulla voitaisiin poistaa robottibusseista turvakuljettajat kokonaan. Meneillään olevan pilottihankkeen tarkoituksena on lisäksi esimerkiksi parantaa sitä suhdelukua, montako ajoneuvoa voi olla yhden operaattorin valvonnassa. Tänä kesänä kokeilu laajenee niin, että yksi robottibussi alkaa liikennöidä Lahdessa ja sen toimintaa valvotaan täältä Tampereelta etävalvontakeskuksesta, Nieminen mainitsee.

Etävalvontaan liittyy monenlaisia tietoliikenneteknologian haasteita. Tarvitaan kehittynyttä tietoliikenneverkkoa, paikannusjärjestelmää tuplavarmennuksineen, viiveetöntä videolähetystä ja ennustemallia ajoneuvon seuraavista liikkeistä. Pilottiprojektissa ovat mukana Remoted Oy:n lisäksi Tampereen kaupunki, Business Tampere sekä VTT. Rahoittajina toimivat Pirkanmaan liitto (REACT-EU) ja Tampereen kaupunki.

Robottibussit ovat liikennöineet Hervannassa tammikuulta lähtien, ja etävalvontaa alettiin kokeilla toukokuun alusta. Robottibusseilla hoidetaan etenkin niin sanottua syöttöliikennettä raitiovaunulle. Kokeilussa on mukana kolme bussia. Reittejä on kaksi: toinen ratikan päätepysäkiltä Makkarajärveltä Lintuhytin uudelle asuinalueelle, toinen Hervannan ytimessä niin sanotulla Ahvenisjärven reitillä. Matkustaminen on asiakkaille maksutonta.

Yhdessä robottibussissa on tilaa 13 matkustajalle. Osa paikoista on kuitenkin seisomapaikkoja, jotka eivät vielä ole käytössä. Nykyisellään bussiin mahtuu seitsemän matkustajaa. Toistaiseksi robottibusseilla on kuljetettu yli 3500 matkustajaa. Kokeilu jatkuu tällaisenaan kesäkuun loppuun, mutta ainakin toista reittiä on tarkoitus liikennöidä robottibusseilla tämän jälkeenkin.

Etenkin eläkeläiset sekä lastenvaunuja työntelevät perheelliset ovat kiitelleet robottibussien toimintaa. Moitteita on tullut lähinnä bussien hitaaseen etenemiseen suivaantuneilta autoilijoilta. Bussien maksiminopeus on 25 kilometriä tunnissa.

Robottibusseja on maailmalla jonkin verran käytössä reittiliikenteen lisäksi esimerkiksi lentokentillä terminaalirakennusten välisessä liikenteessä. Myös muun muassa sairaalakampukset pitkine etäisyyksineen ovat potentiaalista käyttöympäristöä. Vähitellen samankaltaista tekniikkaa on odotettavissa monenlaisiin muihinkin logistiikkatoimintoihin, kuten tavarankuljetukseen eri tuotantolaitosten välillä.

Teksti: Kari Saarinen
Kuvat: Remoted Oy ja Kari Saarinen