Perälä esittelee nuorille ympäristöhuoltoa

09.12.2019

Perälä esittelee nuorille ympäristöhuoltoa

Remeo ja Juha ”Peris” Perälä auttavat nuoria työllistymään.

Juha ”Peris” Perälä pääsi yhden päivän aikana näkemään, mistä kiertotaloudessa on kysymys, kun hän kierrätti roskaa raaka-aineeksi Remeo Oy:n kuljettaja Lassi Repon kanssa.

Suomalainen ympäristöhuoltoalan yhtiö Remeo Oy on mukana erityisesti nuorten työllistymistä tukevassa kampanjassa ”Periksen unelmaduuni”. Peris on Radio Suomipopista tuttu Juha Perälä, joka pääsi Remeo Oy:llä tutustumaan kiertotalouteen ja jäteautonkuljettajan työhön, jolla on kestävän tulevaisuuden kannalta suuri merkitys.

– Oli kiva nähdä koko kiertokulku. Kun vien pahvit taloyhtiön pömpeliin, joku kaveri tulee roska-autolla ja vie laitokseen, jossa ne heitetään myllyyn ja jauhetaan uusiokäyttöön, Perälä toteaa.

– Ihmisille meidän työstämme näkyvät jätteiden kerääminen ja kuljettaminen. Sen jälkeen käsittelemme jätteet omissa laitoksissamme. Kun jäte menee läpi laitoksemme, siitä onkin syntynyt raaka-ainetta, jota myymme eteenpäin uusien materiaalien raaka-aineeksi. Siten kiertotalous toteutuu”, sanoo toimitusjohtaja Johan Mild Remeo Oy:stä.

Ihmiskunta käyttää tällä hetkellä enemmän luonnonvaroja kuin maapallo voi kestävästi tuottaa. Remeo on yksi niistä yrityksistä, jotka työskentelevät sen eteen, että kaikki mahdollinen saadaan kierrätettyä eilisen roskasta huomisen raaka-aineeksi. Yhden päivän työkokeilun jälkeen Perikselle jäi kuva, että Remeo huolehtii paitsi ympäristöstä myös yksittäisestä työntekijästään.

Periksen unelmaduuni -kampanja yhdistää työntekijät ja työnantajat, kannustaa ihmisiä etsimään unelmatyötään ja tukee erityisesti nuorten työllistymistä.
Peristä on motivoinut erityisesti se, että hän saa kampanjan aikana esitellä nuorille erilaisia työympäristöjä ja -tehtäviä, joita ei välttämättä itse tulisi ajatelleeksi unelmaduunina.

– Meille on tärkeätä olla mukana tällaisessa kampanjassa, jossa voimme konkreettisesti työllistää nuoria. Tämän kampanjan lisäksi Remeo on mukana Vastuullinen kesäduuni -kampanjassa, joka tähtää myös nuorten työllistämiseen, Mild lisää.

– Kampanjan isoin saavutus on, että pystymme tarjoamaan nuorille vähintään 1 500 tuntia työkokeiluita. Tämän mahdollistavat mukana olevat yritykset yhdessä WorkPilotsin kanssa, sanoo Jani Piipari kampanjan toteuttavasta Sportspotista.