Kotimaisten verkkokauppojen suosio kasvoi

10.10.2019

Kotimaisten verkkokauppojen suosio kasvoi

Verkko-ostoksia tehtiin lähes viidennes enemmän.

Suomalaiset ovat perinteisesti erottautuneet muista pohjoismaalaisista siinä, että he suosivat ulkomaisia verkkokauppoja. Suunta on nyt kuitenkin kääntynyt. Postnordin tutkimuksen mukaan enää 35 prosenttia suomalaisista verkko-ostajista shoppailee ulkomaisissa verkkokaupoissa kuukausittain. Muutokseen vaikuttaa osaltaan kasvava ympäristötietoisuus.

Suomalaiset käyttivät tammi-kesäkuussa 2019 verkko-ostoksiin 1,47 miljardia euroa, mikä on 19 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten. Ulkomaisissa verkkokaupoissa asioitiin 13 prosenttia harvemmin. Ulkomaisista kaupoista ostaminen on vähentynyt suhteessa verkko-ostosten kokonaismäärään kaikissa Pohjoismaissa – Suomessa kuitenkin selvästi jyrkimmin.
– Kotimaiset verkkokaupat ovat kehittyneet ja niitä on tullut koko ajan lisää. Suomalaiset ostavat mielellään kotimaasta, jos valikoima ja hinta miellyttävät, sanoo PostNordin verkkokauppa-asiantuntija Mika Granath.
Myös Raskassarjan verkkokauppaa on uudistettu, kehitetty asiakasystävällisemmäksi ja valikoiman kasvanut. Lisää tuotteita on tulossa. Uutena ryhmänä ovat erikoistyökalut.

– Samalla ympäristötietoisuus on lisääntynyt ja verkkoshoppailijatkin kiinnittävät entistä enemmän huomiota vastuullisuuteen tehdessään ostoksia. 71 prosenttia suomalaisista verkkoshoppailijoista kertoo kiinnittävänsä huomiota siihen, miten ja millaisissa oloissa tuote on valmistettu ja kuljetettu. Kotimaiset verkkokaupat hyötyvät tästä trendistä.

Neljä viidestä verkkoshoppailijasta on epävarmoja Kiinasta tilattujen tuotteiden ympäristöystävällisyydestä, turvallisuudesta ja kemikaalien käytöstä. Yhdysvaltalaistenkin verkkokauppojen kohdalla epävarmoja on yli puolet. EU:n yhtenäiset säädökset lisäävät sen sijaan luottamusta eurooppalaisiin verkkokauppoihin.

– Suomalaisten Kiinasta tekemien tilausten osuus kaikista ulkomaanostoksista on pudonnut vuodessa 10 prosenttia. Kiinalaisten verkkokauppojen laaja valikoima sekä alhaiset hinnat pitävät kuitenkin kulutusta edelleen runsaana: 26 prosenttia ulkomaan verkko-ostoksista tehdään edelleen Kiinasta. Yhtä paljon verkko-ostoksia tehdään kuitenkin myös Saksasta, esimerkiksi muotijätti Zalandolta.

Pohjoismaiset kuluttajat ostavat ulkomaisista verkkokaupoista edelleen eniten vaatteita ja kenkiä. Pohjoismaissa sekä muodin että viihde-elektroniikan ostaminen ulkomailta on kuitenkin hieman vähentynyt.
Auto-, vene- ja moottoripyörätarvikkeita ostetaan mieluummin ulkomailta kuin kotimaisista verkkokaupoista, mikä pitää paikkansa kaikkien Pohjoismaiden kohdalla. Tällaisia tuotteita ostetaan ennen kaikkea Saksasta. Maassa toimii monia suuria autovalmistajia, mikä alentaa hintatasoa.

Verkkokauppa Pohjoismaissa -tutkimuksen puolivuotisraportti 2019 perustuu kuluttajatutkimuksiin, jotka tehtiin kuukausittain Ruotsissa, Tanskassa, Norjassa ja Suomessa tammikuun ja kesäkuun välisenä aikana. Tutkimuksiin osallistui yhteensä 43 468 vastaajaa. Suomessa vastaajia oli 13 536. PostNord on seurannut pohjoismaisen verkkokaupan kehitystä jo kymmenen vuoden ajan.

Lähde: PostNord