Kaksi uutta jäsentä Originatorin hallitukseen

27.09.2019

Kaksi uutta jäsentä Originatorin hallitukseen

Raskassarja-ketjuun kuuluva Originator Oy otti uuden askeleen hallitustyöskentelyyn.

Oskari Hentilä (vas.), Merja-Leena Alenius ja Jussi Eerikäinen aloittivat yhteistyön. Kuva: Jarkko Järveläinen.

Raskaan kaluston varaosien ja korjaamotoiminnan ammattilainen Originator Oy on ottanut nykyiseen hallitukseen kaksi riippumatonta jäsentä Marja-Leena Aleniuksen ja Jussi Eerikäisen aktivoimaan hallitustyöskentelyä ja toimintaa. HHJ-tutkinnon suorittaneella kaksikolla on vankka yritysmaailman tuntemus ja johtamisosaaminen sekä laaja kokemus eri yritysten hallitustyöskentelystä.
– Originatorilla on tähtäimessä kasvu ja toimiala on murroksessa. Toimiva hallitus on avainasemassa eteenpäinmenon varmistamisessa, Eerikäinen sanoo.

Samassa yhteydessä yhdistettiin Originatorin tytäryhtiön, Hyvinkään HRP Oy:n päätöksenteko. Originatorin toimitusjohtajan ja yrittäjän Oskari Hentilän mukaan yhdistäminen tuo tulevaisuudessa synergiaetua.
– Meillä on selkeä tahtotila kasvuun, mutta sen saavuttaaksemme meidän pitää pystyä kehittämään ja menemään eteenpäin sekä saamaan päätöksentekoa selkeämmäksi. Originator on kasvanut perheyrityksen kymmenen henkilön tiiviistä porukasta neljänkymmeneen henkilön joukoksi. Meillä pitää jo kehittää toimintaa ja saada vietyä toimintakykyä eteenpäin, Hentilä kuvailee.
Vuonna 1976 perustettu Originator on kasvanut tasaisesti koko olemassaolonsa ajan.
– Taistelimme yli 90-luvun laman tiukkojen aikojen ja 2000-luku on ollut sekä tasaisen kehityksen että merkittävien kasvuloikkien aikaa. Vuodesta 2004 olemme suunnitelmallisesti kasvattaneet korjaamotoimintaa. Tulevaisuudessa on tarkoitus laajentaa palvelutarjontaamme ja toimintaamme, Hentilä jatkaa.

Hentilä laittoi Hallituspartnerit ry:lle avoimen haun puheenjohtajasta ja jäsenestä. Eerikäinen pitää ratkaisua hyvänä.
– Itse hakemalla päätyy helposti ottamaan sisäpiiristä jäseniä hallitukseen, vaikka se ei aina ole tarkoituksenmukaista.
– Vaikka tähän työhön ei haeta kavereita, pitää kemioiden kuitenkin kohdata, Hentilä sanoo.
– Keskeinen juttu on nimenomaan keskinäinen luottamus ja yhteinen katse tulevaisuuteen, Alenius jatkaa Hentilän ajatusta.
– Pitää olla myös kanttia olla eri mieltä, Eerikäinen lisää.

Alenius ja Eerikäinen kertovat, että hallituksen jäsenen ja puheenjohtajan tehtävänä on toimia myös Hentilälle sparrauskumppanina.
– Yrittäjälle on merkittävää, että on joku, johon voi aina ottaa yhtyettä ja keskustella. Aina voi soittaa, Eerikäinen lupaa.
– Olen sekä yrittäjä että toimitusjohtaja, varoventtiiliä ei ole. Tiedän itse olevani tehokkaampi, kun minulla on sparraaja, Hentilä kuvailee.
– Havainnoimme ja kyseenalaistamme enemmän kuin päivittäisessä työssä olisi mahdollista, Alenius jatkaa.

Eerikäisen mukaan alalla on edessä eläköitymisiä ja aikamoista murrosta.
– Orginator on edistyksellinen, uraauurtava ja merkittävä toimija ja kehittäjä alallaan. Katsomme kasvuhakuisena toimialan muutoksia ja olemme kärjessä kehittämässä yritystä haluttuun suuntaan. Originatorilla on hyvä tausta, mistä ponnistaa.
Esimerkiksi hankintaketjun kehittämisessä Originator on ollut mukana vuosikymmeniä. Ensin vertaistukiverkoston alullepanijana, sitten hankintayhteistyön kehittäjänä. Raskaan kaluston varaosakauppiaiden ja -korjaamoiden yhteenliittymä, Raskassarja-ketju onkin saanut alkunsa Originatorin kokoustiloissa.

– Originatorissa on ollut strategia, mutta tahtotilaa on syytä kirkastaa järjestelmällisellä strategiatyöllä ja brändin kehittämisellä. Tähän haluamme saada koko henkilöstön mukaan. Myös työnantajamielikuvan kehittäminen vie alaa eteenpäin. Olemme tässä mukana tosissamme ja innokkaina, Alenius jatkaa.

Tehtäviinsä valitut hallitusammattilaiset ovat Hentilän mukaan koko yrityksen hyvinvoinnille merkityksellisiä.
– Tämä on kokonaisuus: firma, talous ja henkilöstö. Minulle on tärkeää, että heillä on henkilökohtainen kiinnostus asiaan. Tämä työ vaatii kipinää.

Teksti: Aino Pokela