Cabonline ostaa Inva-Taksi Oy:n

Cabonlinen Topi Simolan mukaan julkisen taksiliikenteen digitaalisuus on Suomessa yhä lapsen kengissä.

Inva-Taksi on tällä hetkellä osa Suomen suurinta ja vanhinta invataksialan yritystä Taxiaa. Kuva Inva-Taksi.

Pohjoismaiden johtava taksiyhtiö Cabonline vahvistaa asemaansa Suomessa. Yhtiö ostaa invataksipalveluita tuottavan Inva-Taksi Oy:n. Koko Taxian kauppa on määrä toteuttaa vuoden kuluttua.

Cabonlinen tavoitteena on modernisoida suomalaista julkista taksiliikennettä laadusta tinkimättä. Samalla Cabonlinesta tulee täyden palvelun kuljetustalo, kun saman katon alla yhdistyvät sekä perinteinen taksiliikenne, tilausajot ja julkinen taksiliikenne.
– Yli puolet Suomen runsaan miljardin euron taksimarkkinasta muodostuu julkisen puolen taksiliikenteestä. Haluamme olla siinä vahvasti mukana. Inva-Taksi Oy on yksi Suomen kokeneimpia invataksiyrityksiä ja heillä on vankka osaaminen tällä saralla. Nyt tehtävä kauppa antaa Cabonlinelle erinomaiset lähtökohdat julkisiin kilpailutuksiin, sanoo Cabonline Finlandin toimitusjohtaja Topi Simola.

Simolan mukaan Cabonlinen digitaalinen osaaminen voi parantaa kuljetushankintojen laatua ja tuoda myös tehokkuutta julkiselle puolelle.
– Julkisen taksiliikenteen digitaalinen kehitys on Suomessa vielä lapsen kengissä, joten koemme, että meillä on paljon annettavaa esimerkiksi tilausten välityspalvelun digitalisoinnissa. Maakuntauudistus avaa toivottavasti julkisten taksipalveluiden kilpailutusta yhä suuremmille kokonaisuuksille ja uskomme sen tuottavan yhteiskunnan kannalta edullisempia palveluita, Simola jatkaa.

Taxia ja Inva-Taksi työllistävät yhteensä tällä hetkellä noin 180 henkilöä. Niiden yhteenlaskettu liikevaihto on 10,4 miljoonaa euroa, josta Inva-Taksin osuus on noin 2 miljoonaa. Inva-Taksin henkilöstö ja johto jatkavat tehtävissään yhdistymisen jälkeen vanhoina työntekijöinä. Asiakkaille muutos ei näy toistaiseksi mitenkään vaan kuljetukset ja sopimukset jatkuvat nykyisellään.

Tulevaisuudessa digitaalisuus voi tuoda mukanaan myös asiakasta helpottavia sovelluksia ja muita ratkaisuja. Inva-Taksi Oy:n kauppa täydentää Cabonlinen Suomen toimintaa. Yhtiö osti kesäkuussa etenkin yritys- ja yksityisasiakkaiden taksipalveluista tunnetut Kovasen ja Mankkaan Taksin. Nyt toteutuvan kaupan jälkeen Cabonlinella on Suomessa 700 työntekijää ja 270 autoa.