Älypuhelimista toivotaan apua sataman pysäköintiongelmiin

Tulevaisuudessa Länsisatamasta lähetetty viesti voi antaa raskaan ajoneuvon kuljettajalle luvan saapua Kehä III:n sisäpuolelle.

Länsisataman alueella on ollut tänä vuonna aiempaa hankalampaa löytää isolle autolle parkkitilaa. Kuva Ritva Tuomi.
Länsisataman alueella on ollut tänä vuonna aiempaa hankalampaa löytää isolle autolle parkkitilaa. Kuva Ritva Tuomi.

Niin raskaalle liikenteelle kuin muillekin Helsingin Länsisatamaan meneville liikenneruuhkat ovat tulleet yhä useammin tutuksi. Ja kun perille lauttasatamaan on päästy, ei löydy odotus- eikä parkkipaikkaa, johon iso auto mahtuisi. Kuluu aikaa ja rahaa, tulee lisää liikennettä ja maapallon lämpeneminen on taas muutaman hiukkasen lähempänä.
– Ongelma koskee koko Länsisatamaa ympäröivää aluetta. Raskaalle liikenteelle on entistä vähemmän tilaa ja liikkuminen yleensäkin on hankaloitunut. Rakennustöistä johtuen pitkin vuotta on tehty liikennejärjestelyihin muutoksia, jotka ovat aiheuttaneet haasteita raskaalle liikenteelle, Helsingin kaupungin projektipäällikkö Kalle Toivonen toteaa.
Yksi tilanviejä ja liikenteen ruuhkauttaja on ollut Länsisataman uudelleenrakennushanke. Kun se valmistuu, tilanne voi hieman helpottua, mutta oleellista muutosta pysäköintiongelmaan ei tuo sekään.
– Tilaa ei ole tulossa lisää. Sen vuoksi ongelmaan on lähdetty hakemaan ratkaisua muualta.

Helpotusta etsitään mobiili-innovaatioiden avulla. FinEst Smart Mobility -projekti sai 1,8 miljoonan euron rahoituksen Interreg Central Baltic -ohjelmasta. Toivonen etsii hankeen avulla ratkaisuja, teknologioita, business-malleja tai konsepteja, jotka auttavat ratkaisemaan Helsingin Länsisataman ja Tallinnan Vanhan sataman liikenneongelmia. Hankkeeseen haetaan sekä pieniä että isompia kokeiluja.
– Esimerkiksi Kehä III:n rekkaparkkeja voisi hyödyntää paremmin. Satamaan tuleville raskaan kaluston kuljettajille voitaisiin luoda oma jonotusjärjestelmä. Heidän puhelimeensa lähetettäisiin satamasta viesti, kun satamaan kannattaisi lähteä rekkaparkista ajamaan. Samalla voitaisiin lähettää liikennetilanteeseen reagoivat ajo-ohjeet, Toivonen pohtii.
Marraskuussa osalle sidosryhmään kuuluvia postitetaan aiheesta kyselyä.
– Koitimme saada mahdollisimman laajasti kuljetusyrittäjiä hankkeeseen mukaan. Heidän lisäkseen mukana on muita lauttamatkustajia ja palveluntarjoajia. Olemme avoimia ideoiden suhteen. Jos tuntuu siltä, että projekti kiinnostaa, nyt kannattaa olla yhteydessä.

www.finestlink.fi

Teksti Sari Järvinen, kuva Ritva Tuomi.