Ajoaika piteni – lepo lyheni
Valtioneuvosta muutti ajo- ja lepoaikoja 25.4.2020 asti.
Autoliikenteen Työnantajaliitto ry, Linja-autoliitto ry, Logistiikkayritysten Liitto ry ja Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry vaativat muutosta ajo- ja lepoaikoihin koronatilanteen takia. Valtioneuvosto antoikin 26. maaliskuuta 2020 muokatun asetuksen. Muutokset koskevat suomalaisia linja-autoja ja raskasta teiden tavaraliikennettä.
Maantiekuljetuksissa noudatetaan 27.3.-25.4.2020 poikkeusaikoja. Silloin sallitaan kuljettajien vuorokausilevon lyhentäminen 9 tuntiin ja viikkolevon lyhentäminen 24 tuntiin ilman korvaavaa lepoaikaa. Lisäksi 45 minuutin vähimmäistauon saisi jakaa vapaammin 15 minuutin ja 30 minuutin jaksoiksi neljän ja puolen tunnin sisällä.
Nämä muuttuivat:
- Kuljettajalla voi olla työtä ja ajoaikaa yhteensä 15 tuntia vuorokaudessa kaikkina viikon työpäivinä.
- Viikon aikana on oltava yksi 24 tunnin viikkolepo, eikä 45 tunnin viikkolepovaatimusta sovelleta.
- Vuorokautista (15 tunnin aikana kertyvää) enimmäisajoaikaa ei poikkeuksen aikana rajoiteta, mutta 45 minuutin tauko tulee täyttyä aina neljän ja puolen tunnin ajoaikaa kohden.
- Myöskään viikoittaisen ja kahden viikon jakson enimmäisajoaikaa ei poikkeuksen aikana rajoiteta.
- Tauon neljän ja puolen tunnin ajoaikaa kohden voi pitää poikkeuksen aikana joko järjestyksessä 15+30 minuuttia tai 30+15 minuuttia.
Mikäli kuljettaja hyödyntää näitä poikkeuksia, tulee ajopiirturia silti käyttää normaalisti. Monet ajopiirturit antavat tällöin huomautuksia säädösten rikkomisesta. SKALin mukaan kuljettajien on hyvä pitää itse manuaalista kirjanpitoa ajo-, työ-, tauko- ja lepoajoistaan.
– Poikkeusoloissa on syytä joustavuuteen, jos se ei vaaranna liikenneturvallisuutta ja kuljettajien terveyttä. Esitän kiitokset työntekijöiden ja työnantajien edustajille, jotka ovat yhdessä halunneet varmistaa kuljetukset koronakriisissäkin, liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka toteaa.
Euroopan maista muun muassa Norja, Tanska ja Ruotsi ottivat jo ennen Suomea poikkeukset käyttöön.
Lähde: LVM ja SKAL