Pohjois-Pohjanmaalla harvinainen jäteratsia

22.06.2023

Torstaina 15. kesäkuuta Oulun poliisilaitos ja Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus tarkastivat tehostetusti jätekuljetuksia Kuusamon alueella. Tarkastukseen sisältyi kuljetuskaluston asianmukaisuuden, kuljetettavina olleiden jätteiden ja asiaankuuluvien asiapapereiden tarkastaminen. Lisäksi poliisi teki sille erikseen kuuluvat tarkastukset. Vastaavaa ratsiaa ei ole pidetty Kuusamon alueella aiemmin.

Viranomaiset havaitsivat yllättävän monia puutteita jätteiden kuljetustoiminnassa. Puutteet liittyivät velvollisuuteen pitää mukana otetta jätehuoltorekisteristä. Myös tieto jätehuoltorekisteristä, sekä siihen kuulumisesta ei ollut kaikkien kuljettajien tiedossa. Joiltain toiminnanharjoittajilta puuttui näin ollen kokonaan merkintä jätehuoltorekisteriin kuulumisesta, eivätkä he olleet oikeutettuja toimimaan ammattimaisina jätteen kuljettajina. Lisäksi ilmeni, että kuljettajilla oli kyydissä jätteitä, joita heillä ei ollut oikeus kuljettaa.

Eräiden jätteiden kuljetuksissa vaadituissa, etukäteen laadituissa siirtoasiakirjoissa huomattiin joitain lieviä puutteita. Siirtoasiakirja tulisi laatia pääasiassa sähköisenä ja se tulisi olla luettavissa koko jätteen siirron aikana. Siirtoasiakirja vaaditaan silloin, kun kuljetetaan vaarallisia jätteitä, POP-jätteitä (pysyviä orgaanisia yhdisteitä), saostus- ja umpisäiliölietteitä, hiekan- ja rasvanerotuskaivojen lietteitä, pilaantuneita maa-aineksia tai mitä tahansa rakennus- ja purkujätteitä (lukuun ottamatta pilaantumattomia maa-aineksia).

Valvonnan aikana tarkastetuista kuljetuksista yli puolet oli jätekuljetuksia. Osalle kuljettajista annettiin huomautus tai ELY-keskuksen kehotus saattaa asiat lain edellyttämään kuntoon. Poliisi puuttui lisäksi muihin valvonnassa ilmi tulleisiin rikkeisiin, kuten kuljetuskaluston kuntoon, sekä ajo- ja lepoaikoihin.

Toiminnanharjoittajien toistuvat laiminlyönnit voivat johtaa hallinnolliseen laiminlyöntimaksuun, joka voi törkeissä tapauksissa olla huomattavakin. Sitä edeltää kuitenkin aina viranomaisen kehotus laiminlyönnin korjaamisesta. Ympäristölle tai terveydelle laista piittaamaton ja toistuvasti aiheutettu merkittävä vaara tai haitta voi johtaa jopa siihen, että jätekuljettajan hyväksyntä jätehuoltorekisteristä perutaan.

Viranomaisten yhteistyötä ja tämänkaltaisia valvontaiskuja tullaan jatkamaan myös tulevaisuudessa koko Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen alueella.

Lähde: Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus