Ammattikuljettajat Katja ja Jyrki Ripatti ovat uransa aikana ajaneet monenlaista kuormaa ympäri Eurooppaa, mutta maaliskuun alussa he saivat yhden erikoisimmista tehtävistään. Heidän työnantajaltaan Transport Hosike Oy:ltä oli tilattu kuljetus Helsingistä Puolaan. Tavoitteena oli viedä apua sodasta kärsiville ukrainalaisille.
Pari lähti reissuun Transport Hosiken puoliperävaunuyhdistelmällä ja ajoi Suvilahden Kattilahalliin, Ukrainalaisten yhdistys Suomessa ry:n avustuskeskukseen.
– Siellä näkyi konkreettisesti ihmisten auttamishalu. Vaikka tavaraa tuotiin jatkuvasti, kaikki oli hoidettu hienosti, Katja kertoo.
Transport Hosiken pressujen suojiin kannettiin muun muassa sairaalasänkyjä ja -tarvikkeita, makuupusseja, makuualustoja, ruokaa ja vaippoja. Lastaus kesti seitsemän tuntia. Sen jälkeen Ripatit suuntasivat kohti Via Balticaa.
Normaalisti Transport Hosike ajaa erikois- ja pikakuljetuksia ympäri Eurooppaa, kaikkea mikä ei mahdu perinteiseen traileriin. Sen erikoisuutena on kyky sopeutua asiakkaiden tarpeisiin.
– Kalustona on kaikkea normaalista poikkeavaa, jolla pystytään lastaamaan isojakin kolleja, Transport Hosiken Joona Hosike kertoo.
Ripattien ajaessa kohti Puolaa Transport Hosikella oli päätetty itsekin auttaa ukrainalaisia.
– Järjestimme terminaalissamme Huittisissa keräyksen, johon sai tuoda tavaraa.
Auttajia löytyi runsaasti. Transport Hosike maksaa itse ajoneuvonsa polttoaineen, kuljettajille palkan ja muut kulut.
– Halusimme näin tukea Ukrainan kansaa, sillä Suomi on ollut joskus samassa asemassa kuin Ukraina on nyt, Joona sanoo.
Sillä aikaa Ripatit lähestyivät Puolassa päämääräänsä, Wroclawia. Seutu vaikutti heistä rauhalliselta.
– Näimme joitakin sotilassaattueita ja avustusautoja. Yöllä kuului muutaman lentokoneen ääni. Oletin, että ne olivat sotilaskoneita, Jyrki Ripatti sanoo.
Katja katseli ohiajavan linja-auton ikkunoita. Niistä heijastui lasten ja naisten kasvoja.
– Heitä katsellessa tuli avuton olo, huono fiilis Ukrainan tilanteesta, Katja toteaa.
Pariskunta pääsi perille isosta peltihallista muodostuvaan avustuskeskukseen lauantaina 6. maaliskuuta.
Toistakymmentä avustajaa tuli purkamaan kuorman. Se vei reilun tunnin.
– Melkein kaikki vapaaehtoiset olivat ukrainalaisia, jotka asuvat Puolassa. Minut veti hiljaiseksi ihmisten uskomaton auttamisenhalu, Jyrki kertoo.
– Tunnelma oli kiireinen, mutta kaikki olivat tosi ystävällisiä, Katja sanoo.
Wroclawista tavarat kuljetetaan noin 500 kilometrin päässä olevaan Ukrainaan, todennäköisesti Kiovaan. Loppumatkan paikalliset hoitavat itse pakettiautoilla tai muilla vastaavilla pienemmillä ajoneuvoilla. Aivan varmaa tietoa Ripateilla ei tästä ole, sillä avustuskeskuksen väen kanssa ei löytynyt yhteistä kieltä.
– Tästä huolimatta normaalit rajat unohtuivat. Ei ollut väliä minkä maalainen toinen on tai mihin uskoo. Oli hienoa päästä itse osallistumaan, vaikkei osuutemme iso ollutkaan. Tulisimme tarvittaessa uudelleenkin, Katja kertoo.
Ripatit lepäsivät lopun viikonlopusta Puolassa, lastasivat ja jatkoivat normaalin työkeikan merkeissä kohti Saksaa maanantaina. Samaan aikaan Transport Hosikella saatiin oma avustuskuorma lastattua ja matka Puolaan alkoi.
Transport Hosike Oy
- Perustettu 1990-luvun lopulla
- Muutettu osakeyhtiöksi vuonna 2010
- Kotipaikka Huittinen
- Kalusto: 25 kuorma-autoa sekä monipuolinen valikoima erilaisia peräkärryjä, kuten levitettäviä pressukärryjä. Myös pakettiautoja.
- Työllistää lisäksi 3-5 alihankkijaa.
Teksti Sari Järvinen Kuvat Transport Hosike